Tuomo Karhunen

03.03.2025

Tuomo – yrittäjähenkinen vaikuttaja Pielavedeltä

Olen Tuomo, maatilayrittäjä ja luomutuottaja Pielaveden ja Kuopion rajamailta, missä kaupungin valot siintävät horisontissa. Yrittäjähenkisyys on ollut osa elämääni jo yli 45 vuotta, ja puolisoni kanssa olemme ohjanneet myös kaikki neljä aikuista lastamme yrittäjyyden polulle. Vuonna 1996 siirryimme luomutuotantoon, ja siitä lähtien olen ollut aktiivisesti mukana alan järjestö- ja luottamustoiminnassa. Olen toiminut muun muassa Savo-Karjalan Luomuyhdistyksen puheenjohtajana noin 15 vuoden ajan ja osallistunut kymmeniin ministeri- ja ministeriötapaamisiin.

Poliittinen vaikuttaminen on minulle tuttua. Vuonna 2011 julkaistun Perussuomalaisten maaseutuohjelman ensi askeleet syntyivät osittain minun kynästäni. Pielavedellä olen ollut mukana kunnanhallituksessa, valtuustossa ja eri lautakunnissa. Haluan olla mukana kehittämässä kuntaamme rehellisyyden, ratkaisukeskeisyyden ja avoimen päätöksenteon hengessä.

Bioenergia on ollut arvomaailmassani keskeinen teema jo pitkään, ja viime aikoina olen perehtynyt erityisesti aurinkoenergian mahdollisuuksiin. Tilallamme olemme investoineet aurinkoenergiajärjestelmään, ja suunnitelmissa on järjestelmän laajentaminen 44 kW:n tehoiseksi sekä 100 kW akustoksi. Paneelit on sijoitettu suurille seinäpinnoille kaakon, etelän ja lännen suuntaisesti, jotta ne hyödyntävät optimaalisesti auringonvalon. Tällaisella mallilla voitaisiin saavuttaa jopa yhden tuulivoimalan kiinteistöverotuotot ilman tuulivoiman aiheuttamia haittoja. 

Esimerkiksi kuntamme liikuntahalli voisi aurinkoenergiaratkaisulla tuottaa yli 100 000 euroa vuodessa – ja samalla tukea kunnan hiilineutraalisuustavoitteita. Liikuntahalli on valmistunut vuonna 1987, eli se on vasta elinkaarensa puolivälissä. Se on myös erittäin sovelias kohde ja kohtuullisin kustannuksin peruskorjattavissa, ja sen suuret seinäpinnat kaakon, etelän ja lännen suuntaan tarjoavat ihanteelliset puitteet aurinkopaneelien asentamiselle. Siksi sitä ei kannata hukata huonoilla ratkaisuilla, vaan sen potentiaali tulisi hyödyntää kestävillä ja kannattavilla energiaratkaisuilla.

Tuulivoiman nykyinen malli ei ole mielestäni kestävää kehitystä, ja siksi vastustan nykymuotoisia tuulivoimahankkeita. Naapurikunnassamme Kiuruvedellä on jo nähtävissä tuulivoimahankkeiden haittavaikutuksia: kiinteistöjen vakuusarvot ovat laskeneet merkittävästi jo suunnitteluvaiheessa. Emme halua tätä Pielavedelle!

Jos arvostat rehellisyyttä, ratkaisukeskeisyyttä ja avointa päätöksentekoa, valintasi on selvä.

Veikko Lavin sanoin: Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Minut tavoitat numerosta 044 3817229 tai karhunen.tuomo@gmail.com